28.2.2011

Tofu-fenkoli pasta

Olen löytänyt uuden suosikkini ruoka-aineiden joukosta, nimittäin fenkolin! Tämä pasta on niiiiiiin hyvää (toisin kuin kuva siitä).



Tarvitset:
tuorepastaa (tässä pinaattipastaa)
1 fenkolin
maustettuja, paistettuja tofukuutioita (chiliä, öljyä ja soijakastiketta)
½-1 punainen chilipaprika
4 valkosipulin kynttä
1 pieni luomusitruuna
½ dl oliiviöljyä
mustapippuria ja suolaa

Valmista ensin tofukuutiot. Pilko valkosipuli ja chilipapika. Leikkaa sitten fenkolista kovat osat pois ja pilko se ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna öljy pannussa ja lisää sinne valkosipuli, chilipaprika ja fenkoli. Sekoittele ja anna ruskistua. Kun fenkolisuikaleet ovat pehmenneet, lisää mustapippuria, suolaa sekä sitruuna mehu ja sen raastettu kuori. Lisää lopuksi sekaan valmiit tofukuutiot. Tarjoa tuorepastan kera.

Palapelin tekoa

Aina silloin tällöin tulee otettua palapeli esille ja viihdymme tuntikausia sen kimpussa. Askartelimme rullan vaahtomuoviputkesta ja vahakankaasta, jonka sisälle keskeneräisen palapelin voi kääriä seuraavaa rakennusinspiraatiota odottamaan. Meillä on nykyisin myös pikkuapuri pulman ratkaisussa.

"Siis on tää kyl aika vaikee..."

"Hei, auttakaa nyt vähän ees!"

Laskiaispullat

Milloin se laskiainen taas olikaan? No, joka tapauksessa pullat piti paistaa. Meidän laskiaispulline sisältä löytyy vadelma hilloa ja rahka-vaniljavaahto.

Piilosilla

Moccaa on viime päivinä leikittänyt hirmuisesti. Siitä on tullut ihan höpsö. Se jos mikä on varma kevään merkki.

Ensin piilouduttiin tossun alle.
Ja sitten neiti löytyi makoilemasta korista.

Ben & Jerry's

Nämä vuosien ajan herkkuani olleet jäätelöt ne vain pitävät pintansa. Amerikkalaiseen tapaan sattumat ovat suuria ja niitä on runsaasti. Vuoteen 2013 mennessä kaikkien Ben & Jerry's jäätelöiden ainekset ovat Reilun kaupan sertifikaatin mukaisia, maito tulee tyytyväisiltä lehmiltä ja munat onnellisilta kanoilta. Tämä herkku on hirmuisen kallista, joten se on meilläkin pientä luksusta vain silloin tällöin. Ja sen verran makeaa ja kermaista, että vähän kerrallaan riittää tyydyttämään makean himon.

Suklaajäätelöt ovat suosikkejani.

Eikä ollut pahaa tämäkään, maisteltiin ensimmäistä kertaa pari päivää sitten.
 

Kylpyhuone-unelma

Taisimme löytää ajatuksen siitä, miltä haluaisimme tulevaisuuden kylpyhuoneemme näyttävän. Sadevesisuihku (ainakin silloin tällöin otettuna) kuullostaisi luksukselta. Vesisieppohan se on, mutta senkin veden voi kierrättää johonkin muuhun käyttöön.. Parasta näissä kylpyhuoneissa on esteettisyys ja ihanat, tasaiset pinnat, jolloin siivoamisenkin uskoisi olevan helpompaa - ei kaakeleiden saumoja puhdistettavana! Dornbracht rules!



Kuvat: Dornbracht, Architect Lines

23.2.2011

Paahdettua valkosipulia


Valkosipuli on suurta herkkuamme. Sitä löytyy monista ruoista. Tänään nautimme sen paahdetusta hienostuneesta ja hieman makeasta, pehmeästä mausta ihan sellaisenaan - lisukkeena muun aterian kera. Leikkaa valkosipuleista "hattu" pois, kaada päälle hieman oliiviöljyä ja sirottele mustapippuria ja suolaa ja paahda 200 asteisessa uunissa noin ½h. Jos haluat valkosipuleista makeampia, päälle voi paiston loppuvaiheessa lisätä hieman hunajaa.

Crash the Party, Mario!


Siinähän ne tulikin sitten otsikossa mainittua kaikki kolme peliä Wiille, jotka on tullut hankittua viime aikoina. Crash mind over mutant herättää henkiin PlayStationilta tutun Crash Bandicootin, pussimäyrähahmon joka seikkailee puulaatikoita rikkoen ja kolikoita keräten. Olin innoissani löytäessäni Crash-pelin myös Wiille, olinhan niihin koukuttunut jo vuosia sitten pleikkarilla. Pettymys oli alkuun pienoinen, koska Wiille suunnatussa versiossa peli oli aivan erilainen, mutta päästessäni sisälle peliin, Crashin kolmiulotteinen maailma aukeni minulle ja olin koukuttunut. Tämä peli on lisäksi ensimmäinen laatuaan tasopeleistä meillä, jota pelataan Wii Remoten ja Nunchukin kera.

Samaa kategoriaa edustaa Super Mario Galaxy, jonka laitoin tilaukseen tänään. Aloitetaan nyt tuolla ykkösellä ja hankitaan Super Mario Galaxy 2 sitten myöhemmin. Peli-iltojemme ilona on myöskin ollut Wii Party, jossa 80 laadukkaan minipelin parissa kuluu aika rattoisasti - kirvoittaen kilpailuhenkeä lautapelien tapaan.

Love


Kevät. Aurinko. Rakkaus. Hyvä olo.

Auringon palvontaa


Leffafriikkikö?


Olen aina tykännyt katsoa elokuvia - en vain oikeastaan koskaan ole keräillyt niitä omiin varastoihini. Viimeisen kuukauden aikana on tullut kuitenkin hankittua useampikin elävä kuva ja leffassakin on tullut käytyä normaalia ahkerammin. Parasta antia pitkästä aikaa oli Danny Boylen elokuva 127 tuntia, joka kertoo uskomattoman tositapahtumiin perustuvan selviytymistarinan.

Aron Ralston on ulkoilmaihminen, joka lähtee tutuksi tulleeseen erämaahan retkelle - ilmoittamatta kenellekään ja jättäen kännykän kotiinsa. Sattumalta ote lipsahtaa kapeassa kanjonissa ja samalla iso kivenjärkäle putoaa kiilaten Aronin käden kallionseinämän ja kiven väliin.

Aron on jumissa. Ketään ei ole missään kuulomatkan päässä. Hän tarkistaa varustuksensa - olisiko mukana työkalua, millä kiven saisi jotenkin siirrettyä. Juomavettä on vain vähän, ruokaa sitäkin vähemmän. Kylmän rauhallisesti Aron alkaa käydä läpi vaihtoehtojaan. Kiinalainen linkkuveitsi kuluu kiveä vasten äkkiä ja Aron kiroaa kun jätti sen aidon sveitsiläisen kotiin. Vesi alkaa säännöstelystä huolimatta loppua. Aika kuluu ja epätoivo kasvaa ja Aron alkaa kuvaamaan videokameralle muistoksi rakkaimmilleen. Lopulta Aronin elossapysymisvietti voittaa kaiken muun ja hän tekee epätoivoiselta tuntuvan ratkaisun saadakseen itsensä irti ahdingostaan.

Vaikka elokuva rakentuu miltei pelkästään Aronin loukossa olemiseen, se pitää katsojan otteessaan ja miltei piinaavassa jännityksessä loppuun asti. Elokuvasta löytyy myös huumoria rankasta tarinasta huolimatta ja se jättää katsojalle sekä helpottuneen että liikuttavan olon. Minua elokuva kosketti kovasti, niinkuin useimmiten tositarinoihin perustuvilla elokuvilla on tapana tehdä.

James Francon roolisuoritus Aronina on loistava. SheKnows Entertainment.

16.2.2011

Kirjoja ja kierrätystä

Nämä löytyivät eilisellä reissulla.

Innostukseni kirjojen lukemiseen on lisääntynyt hurjasti viime vuosina. Makuni on hieman muuttunut, nuorempana upposi romantiikka, nykyisin dekkarit ja tositapahtumiin perustuvat kirjat. Hyvä kirja on parasta matkaseuraa niin loma- kuin työmatkoillekin. Okei, no ehkä toiseksi parasta (ainakin lomamatkoille). Australiassa hostellikulttuuri matkailijoiden keskuudessa kukoistaa ja siellä pokkareita/kirjoja sai joko vaihtaa, ottaa ilmaiseksi tai ostaa pikkurahalla useimmissa hostelleissa. Sieltä tämä lukuinnostus varsinaisesti ottikin tuulta alleen. Pitkillä bussimatkoilla ja biitsillä kirjat olivat erinomaista ajanvietettä. Kerrankin oli aikaa lukea. Kotosuomeen palatessa kiersimme entistä ahkerammin divareita ja kokoelma alkoi pikkuhiljaa karttua ja paisua.

Pääkaupunkiseudulla paras divari, johon olen tähän mennessä törmännyt, on Sörnäisten metroaseman lähistöllä sijaisteva Punainen Planeetta. Omistaja on usein paikalla ja on äärettömän ystävällinen ja asiantunteva. Ja antaa hyvän alennuksen useamman kirjan ostajalle. Putiikin valikoima on hyvä ainakin niissä kirjoissa, joita me enimmäkseen kulutamme. Samaisella omistajalla on myös vasta avattu toinen antikvariaatti ihan lähistöllä, Oranssi Planeetta, siellä tosin en vielä ole ehtinyt vierailla.

Fredrikinkadulla Helsingissä on myös pari hyvää divaria, Kampintorin antikvaarinen kirjakauppa sekä siitä 50 metrin päässä oleva Sininen Uni antikvariaatti. Näistä ensimmäisessä on runsaasti eri kategorioihin kuuluvia kirjoja ja hyvät valikoimat mm. lasten-, manga- ja reseptikirjoja. Jälkimmäisestä löytyy myös vähän kaikkea.

Uudet kirjat ovat hirvittävän kalliita, joten mieluummin käytämme hyödyksemme antikvariaattien tarjontaa. Haalimme tiettyjä sarjoja tai tiettyjen kirjailijoiden kirjoja, ja hyvin niitä on löytynyt divareita kiertämällä. Kesäisin se tuntuu ihan olevan pieni ohjelmanumero. Ja uusia hyviä kirjailijoita tulee aina vastaan.

A sunny smoothie (or fruitie)

Tässä fruitiessa on tuoreita hedelmiä (ananasta, päärynää, banaania ja appelsiinia), jääpaloja, sekä etnisen kaupan hyllyltä löytynyttä suurta herkkuamme - mangonektaria (mangotuoremehua).

Olen jo monta vuotta harrastanut smoothie-juomien tekemistä. Parhaita tulee kotimaisista itsepoimituista tuoreista (myös pakastetuista) marjoista sekä tuoreista kypsistä makoisista hedelmistä. Maustamattomalla jogurtilla tai maitorahkalla saa juomaan pehmeyttä, mehuilla tai maidolla juoksevuutta, hunajalla ja hedelmäsokerilla makeutta. Jääpaloista syntyvällä jäämurskalla, sorbetilla tai jäisllä hedelmillä ja marjoilla juomasta tulee raikas ja ihanan vilvoittava, mikä janoiselle on loistava asia. Lisäpotkua tai vivahteita saa kokeilemalla rohkeasti mausteita joukkoon, kuten kanelia, chiliä, inkivääriä tai vaniljasokeria. Leseillä, siemenillä, pähkinöillä ja mysleillä taas kuitujen ja proteiinin määrä lisääntyy. Ja jos lisäät jäätelöä, saat oikean herkkujuoman. Toisinsanoen vain mielikuvitus (ja lompakko) toimii rajoina.

Australiassa reissatessa valmistimme aina tilaisuuden tullen erilaisia hedelmäjuomia, auringon alla kypsyneet hedelmät kun olivat niin jumalaisen mehukkaita ja hyvänmakuisia. Erilaisia sekoituksia tuli tehtyä, ja vaikka kotimaassa eksoottiset ja meille suomalaisille hieman tuntemattomat hedelmät ovat kalliita (eivätkä niin hyvänmakuisia), niitä eksyy aina välillä meidän juomien joukkoon. Esimerkiksi granaattiomena ja passionhedelmä ovat loistavia ainesosia hedelmäjuomiin.

15.2.2011

Härkäpapua sarvista


Kasvisruokavalio vaatii perehtymistä, jotta pääsisi ravinto-opillisesti tasapainoon. Pikkuhiljaa oppaita ja opuksia tulee luettua ja parhaat vinkit kokkailuun tulee pitkälti muilta kasvisruokailijoilta. Punnitse & säästä- kaupasta sain tänään oikein hyviä vinkkejä (kerrassaan loistavaa palvelua), ostoskori täyttyi kaikista ihanista inspiroivista aineksista. Ja jälleen kerran päivän sana on LUOMU. Sen minkä kasvisruokailu vaatii, se myöskin antaa. Kokkailuun tulee aivan uusia ulottuvuuksia ja mielenkiintoisia uusia haasteita ja kokeiluja. Ensimmäinen reseptikirja tuli hankittua vasta nyt, ostimme itsellemme Härkäpapua sarvista -kirjan, kun ensin olimme työkaverini lainaamaa opusta selailleet ja todenneet sen olevan erittäin hyvä ja monipuolinen. 250 huolella valitun ja testatun reseptin lisäksi kirjassa paneudutaan lähiruokaan ja ohjeisiin täysipainoiseen kasvisruokavalioon. Ainut miinus kirjassa on, ettei siinä ole ruokakuvia, mutta toisaalta kirja on visuaalisesti kuitenkin riittävän viehättävä saadakseen mielenkiinnon heräämään. Suosittelen!

Lusikoitavaa

Löysin Stockmannilta edullisesti nämä jäätelölusikat. Tai juomiin tai mihin vaan. Mattapinta ja halpa hinta :)

Rommiananasta ja vaniljajäätelöä

Fajitaksien jälkeen maistui raikas, makea jälkiruoka. Näin talvella ananakset paistuvat pannulla, mutta kesällä suosittelen ehdottomasti valmistamaan ne grillissä!


Jälkkäri kahdelle:
kuusi suurehkoa viipaletta tuoretta, kypsää ananasta
2 rkl rommia
1 rkl tuorepuristettua appelsiinimehua
1 tl juoksevaa hunajaa

Valmista ensin marinadi sekoittamalla ainekset keskenään. Sivele ananasviipaleet marinadilla ja paista pannulla tai grillissä. Kääntele ananaksi muutamaan otteeseen ja lisää marinadia vähitellen, kunnes se kaikki on käytetty ja ananasviipaleet ovat pehmenneet ja saaneet hyvän värin. Tarjoile kuumat ananakset vaniljajäätelön kera.

Makua fajitaksille

Teimme eilen pitkästä aikaa fajitaksia. Täytteenä oli perussettinä tomaattia, kurkkua sekä jäävuorisalaattia. Tofukuutiot maustettiin oliiviöljyllä, soijakastikkeella sekä chilillä ja paistettiin pannulla. Lopuksi ne kuorrutettiin maissilastumuruilla (kiitos tästä vinkistä ystävälle, toimii loistavasti!). Lisäksi valmistin guacamolea sekä salsaa.
 



Salsa:
1 rkl öljyä
1 sipuli pilkottuna
1 vihreä paprika pilkottuna
1 chilipaprika pilkottuna (poista siemenet, ellet halua todella tulista)
½ tl jauhettua juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria (kuivattua)
2 valkosipulin kynttä
suolaa, pippuria, sokeria
1 tlk (400g) tomaattimurskaa (laitoin Muttia, koska maistuu parhaimmalta)

Kuumenna öljy kattilassa, lisää sipuli ja paprika. Keitä kunnes vihannekset pehmenevät. Lisää chilipaprika, valkosipuli ja mausteet ja kypsennä n. 5 min. Lisää sitten tomaattimurska ja keitä vielä 5-10 min, jotta kastike sakenee. Tarkista maku. Salsa maistuu sekä kuumana että kylmänä ja toimii loistavana dippinä maissilastuille tai vaikkapa grissineille.

Guacamole:
2 kypsää avokadoa
2 kaltattua (kuorittua) tomaattia
½ sipuli
1 limen mehu
1/4 tl suolaa
2 valkosipulin kynttä
½-1 tl chilijauhetta tai tuoretta chiliä maun mukaan
2 rkl ranskankermaa

Halkaise avokadot, poista kivet ja koverra hedelmäliha lusikalla. Kuori tomaatit ja leikkaa pois kannasta jäävä kova osa tomaatin sisältä. Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi, sileäksi massaksi.


12.2.2011

Kasvissyöjänä olemisesta

En ole koskaan aikuisiällä ollut kovinkaan innokas punaisen lihan syöjä, ruokavalioon on kuulunut enimmäkseen kasvis- ja kanaruokia. Kalan olen lähinnä syönyt pillereinä. Ajatus kasvisruokailuun siirtymisestä ei siis tuntunut kovinkaan vaikealta. Viime syksyisen Kreikan loman jälkeen liharuokaa tuli laitettua vain pariin otteeseen ja FB:ssa vastaan tullut haaste Lihaton tammikuu sai meistä helposti kaksi osallistujaa lisää.

Kasvisruokavalio tuli jäädäkseen ja nykyisin ajatus lihan syömisestä lähinnä kuvottaa. Täysin poissuljetuksi en vielä voi sitä vaihtoehtoa sanoa, mutta kasvisruokailu on vienyt mennessään vauhdilla ja tutustuminen uusiin ruoka-aineisiin on tapahtunut suurella innokkuudella ja kokkailuunkin olen saanut lisää inspiraatiota kaikkine uusine ulottuvuuksineen. Mitään erityistä syytä ei kasvisruokailuun vaihtamiseen oikeastaan ollut, se kävi vähän kuin itsestään. Eettisistä syistä tämä on tietenkin hyvä valinta, terveydellisistä syistä puhumattakaan. Lihansyöjiä en missään tapauksessa tuomitse, olenhan itsekin vielä puoli vuotta sitten ollut yksi heistä.

Yksi lempiherkuistamme.

Mocca poseeraa

Rakas karvaturrimme nautti tänään täysin siemauksin auringon lämmittävistä säteistä. Hän etsii aina sen lämpimimmän paikan kodissamme. Nopeista kissoistamme saa harvoin hyviä kuvia, tänään onnistuin kiitettävästi.




8.2.2011

Friteerattua tofua, paahdettuja kasviksia ja salaattia

Kokeilin ensimmäistä kertaa ikinä friteeraamista ja lopputulos oli varsin makoisa, siitäkin huolimatta, että friteeraustaikinan saaminen suht tasaisesti tofun ympärille oli hieman hankalahkoa. Tuloksena oli siis enemmän ja vähemmän kauniita yksilöitä. :) Sipulirenkaat pääsivät myös kuumaan öljykylpyyn. Inspiraatio iski ruokakaupassa, vaikkakin kaikki ainekset löytyivät jo valmiiksi kotoa.



1 pss (150g) valmista friteeraustaikinaa (taikina on myös helppo valmistaa itse) ohjeen mukaan valmistettuna
maustamatonta tofua
öljyä paistamiseen
porkkanoita
palsternakkaa
sekoitus eri salaatteja (tässä on rucolaa, pinaattia, mizunaa sekäpunajuurikkaan lehtiä)
makeaa chilikastiketta
savun makuista sormisuolaa sekä tavallista suolaa
mustapippuria
chilijauhetta
oliiviöljyä

Kuumenna öljy suuressa kattilassa ja leikkaa sillä aikaa kasvikset suurehkoiksi suikaleiksi ja tofu viipaleiksi. Ripottele friteeraustaikinaan tai tofuviipaleiden päälle suolaa ja chilijauhetta makusi mukaan. Muitakin mausteita voi käyttää. Kasta tofut taikinassa ja uppopaista kunnes ne ovat kullan ruskeita. Kuumenna hieman oliiviöljyä paistinpannulla ja paahda kasvisviipaleet kovassa lämmössä, kunnes niiden pinta on ruskistunut. Lisää lopuksi sormisuolaa ja rouhi mustapippuria kasvisten päälle. Sammuta liesi, laita kansi päälle ja anna hautua.Kun tofut ovat valmiita nosta ne öljystä lautaselle talouspaperin päälle. Tarjoile tofu ja kasvikset salaattipedilla chilikastikkeen kera.

5.2.2011

Burger goes vegetarian


 
Pihvit 8kpl

1 dl tummaa soijarouhetta
2 dl vettä
1 rkl soijakastiketta
1 kasvisliemikuutio tai vastaava
n. ½ dl korppujauhoja
1 dl kevyttä paksua 4% kermaa
1 pieni porkkana hienoksi raastettuna
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
1 rkl paprikajauhetta
rouhittua mustapippuria
loraus sinappia
1 rkl jauhelihamaustetta
2 tl yrttimaustetta
1 kananmuna

Lisää kattilaan soijarouhe, vesi, kasviliemikuutio sekä soijakastike ja keitä n. 5 min sekoitellen. Kuullota sipulisilppu pannulla. Turvota korppujauhot kermassa. Sekoita kaikki ainekset sekaisin, ja jos taikina tuntuu löysältä, lisää korppujauhoja. Muotoile ja paista pihvit pannulla voissa.

Paahda pannulla vielä sämpylät ja kokoa hampurilainen makusi mukaan.

2.2.2011

Downunder osa 3 - Melbourne - Great Ocean Road - Warrnambool

Näitä aikoja olimme siirtyneet reissullamme Melbournen ihanaiseen kaupunkiin. Sweet!


Tämä ratikka kiersi kaupunkia ympäri matkustajat mukanaan - ilmaiseksi!

Kasvitieteellisessä puutarhassa teimme tuttavuutta mm. mustien joutsenien kanssa.

Melbournen toinen puoli - vanhoja ihania rakennuksia. Ja ratikoita.

Suomessa on ihan tylsät rekkarit.

Ja toinen puoli... Toinen toistaan eriskummallisemmat arkkitehtuurin taidonnäytteet.


Great Ocean Road. Oppaamme lempinimi oli Foggy. Syystäkö että? Vannoi kyllä sumun hälvenevän apostoleilla. No, taisimme nähdä yhden apostolin pystyssä. :)

Tämä ihanuus otti päivätorkkujaan reittimme varrella.

Loch Ard Gorgen rantakivimuodostelmat.

London Bridge.

Auringonlaskua ihastelemassa.

12 Apostolia. Tämä siis toisena päivänä, jolloin sää oli kirkas.
Warrnamboolin biitsillä.

Laukkaamassa meren rannalla.